Eilen vietettiin SanomaWSOY:n vuosipäivää. Olin hivenen alipukeutunut – nämä olivat paljon korrektimmat kemut kuin vaikkapa sesonkien avajaiset – ja tunsin aluksi itseni melkein kuokkavieraaksi. Löytyi sieltä onneksi jokunen muukin rennosti pukeutunut kollega ja taiteentekijä, joiden kanssa oli sitten ihan leppoisaa.

Tämmöiset kollegiaaliset kohtaamiset ovat muuten monille kirjailijoille varsin tärkeitä, myös minulle. Arjessa kun ei mistään työyhteisöstä pääse edes valehtelemaan.

Kustantamon toimitusjohtaja Veli-Pekka Elonenkin vietti hetken seurueessamme, kuunteli hyvän kenraalin tavoin, mitä täällä organisaation alatasolla ajatellaan. Tästä asiasta ei tietenkään mielipidettäni kysellä, mutta todettakoon, että mies vaikutti vaikutti asialliselta ja hyvin tehtäväänsä sopivalta tyypiltä. Jälkikäteen huomasin, että olisi hänen kanssaan voinut muustakin kuin työasioista puhua, esimerkiksi hiihtämisestä tai Sveitsistä.

Ja näistä pomoista puheen ollen: lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Elina Ahlbäck on siirtynyt toisiin tehtäviin, talouspuolelle. Osastollemme on sitten myös tulossa uusi johtaja.

Lukijoitani kaikki edellä mainittu kiinnostaa varmasti kovasti?

Eilisellä illallisella ei ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta tänään en saanut kirjoitetuksi liuskaakaan. Päivän pohjatyöt ja suunnitelmat olivat nimittäin retuperällä, joten tein sitten niitä huomiseksi: luin.