Isot onnittelut mainiolle Tähtivaeltajalle ja sen ikiaikaiselle päätoimittajalle, Toni Jerrmanille!
Kävin kemuissa minäkin, vanhoja kavereita katsomassa ja paneelissa puhumassa. Paneelin otsikkona oli: Protocols of science fiction – Blurring the borders between mainstream and SF. En muista keskustelusta paljonkaan, kun jännitti niin kovin.

Oivallus. Anne Leinosen kanssa jutellessani havahduin äkkiä siihen, että kirjailija voi hahmottaa työnkuvansa ja erinäiset vaikutusmahdollisuutensa kirjallisuuteen laajemminkin, kuin mitä minä olen tähän mennessä hahmottanut. Voi tehdä muutakin kuin istua lähdekirjallisuuden ja näppäimistön välissä.

Toivoin tapaavani tuntia aiemmin esiintyneen Sari Peltoniemen. En tunne häntä naamalta, mutta ne, joilta kysyin ja jotka tuntevat, eivät häntä ainakaan sillä hetkellä nähneet. Olisin halunnut kiittää kirjasta: Kerppu ja tyttö luettin meillä yhdeltä istumalta läpi. Tai yhdeltä pötköttelyltä, jos tarkkoja ollaan. Mukavaa luettavaa: kirjan nimen mainitseminen kirvoitti tyttäreni naamalle leveän hymyn vielä seuraavanakin päivänä.
Ehkä terveiset löytävät tiensä perille näinkin?

9789513137946.jpg

Kotiin lähdin niin sanottujen ihmisten aikaan, nälän ajamana.