Hyllytetty-raapustukseni kommenteissa oli mielipide, joka ansaitsee kunnon vastauksen.

Näin siis Katja: "Minä aina hiukan kavahdan ajatusta, että lasten- tai nuortenkirjan pitäisi kiinnostaa aikuisiakin. Vielä en ole kuullut kenenkään vaativan, että aikuisten kirjan pitäisi tarjota jotain myös 5-vuotiaalle! Olkaa ylpeästi vaan siellä lastenosastolla. Ehkä se nirso täysikasvuinenkin vielä eksyy sinne ja tulee toisiin aatoksiin. :)"

Olen Katjan kanssa sekä samaa että eri mieltä. Samaa mieltä olen siitä, ettei aikuisten kirjan tarvitse kiinnostaa lasta. Samaa mieltä olen myös siitä, ettei lasten kirjan tarvitse kiinnostaa aikuista.

Kaikkein parhaat lastenkirjat ovat kuitenkin yleensä kiinnostaneet. Olen vahvasti sitä mieltä, että hienoimmat klassikot ovat aina antaneet paljon myös aikuisille, Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin teokset hyvinä esimerkkeinä.

Tässä pari näkökulmaa aiheeseen:

1) Pienille lapsille kirjaa lukee tyypillisesti aikuinen. Pieni lapsi vaatii, tarvitsee ja kaipaa kertomusten toistoa. Kun puolen tunnin mittaista tarinaa joutuu lukemaan vaikkapa kymmenenkin kertaa, on jokseenkin toivottavaa, että sillä on jotain tarjottavaa sille aikuisellekin. Ikävämpi viettää kaikkiaan viisi tuntia jonkin sellaisen puuhan parissa, josta ei itse saa mitään muuta irti kuin sitä yhdessäoloa lapsen kanssa (sitä kun on muutenkin tarjolla).

2) Lapsi tai nuori haluaa usein jakaa kokemuksiaan vanhempiensa kanssa. Kirja voi olla tällainen kokemus. Jälleen: jääkö jakaminen aikuisen kannalta ikäväksi velvollisuudeksi, jollaista ei tahdo toistaa? "Ei kuule kiinnosta noi sun kirjasi." Vai olisiko kirjan mahdollista toimia molempia kiinnostavana yhteisenä tekemisenä?

3) Kirjailijan kannalta ennalta lokerointi voi olla luovuutta kahlitsevaa: Miksi pitäisi puhutella vain pientä tarkoin valittua osaa ihmisistä, jos voi yrittää puhutella monia?

4) Olisi myös hiton tylsää kirjoittaa kokonainen romaani, jonka teemat, aiheet tai käsittelytapa eivät kiinnostaisi itseäni (aikuista).