Haamupäivitys: jutun juurille Täyttä elämää -lehden sivuille pääsee tästä.
Kiitos, Viides rooli.


* * *
Tyttö ja kamera

Kuuntelin radiosta tai luin jostain blogista, miten erään kuvataideprojektin aikana päiväkoti-ikäisille lapsille oli annettu kamerat käsiin ja vapaus kuvata, mitä huvittaa. Projektin vetäjälle oli avautunut kuvien kautta lapsen perspektiivi, eikä kameroitakaan ollut hajonnut kuin yksi – aikuisen rikkomana. Jos kuulostaa tutulta, pistäkää kommentissa linkki, itse olen sen hukannut.

No, projektin innostamana päätin itsekin antaa kameramme tytön vapaisiin käsiin: ottakoon kuvia. Mitä sitä suotta ohjaamaan.

Vajaan tunnin päästä kamera palautettiin kuumana. Sillä oli räpsitty kolmisen sataa kuvaa – suunnilleen niin nopeaan tahtiin, kuin mitä salamavalo vain oli ehtinyt latautua.

Kuvat tosiaan avasivat uusia näkökulmia. Lapsiperspektiivissä oli sekä fyysiset että psyykkiset puolensa. Ensinnäkin maailma näyttää kovin erilaiselta matalalta katsottuna. Toisekseen kuvaamisen arvoisiksi aiheiksi valikoitui aivan muita kohteita, kuin mitä itse olisin kuvannut. Kun kuvista valtaosa oli sopivasti tärähtäneitä, vinossa, ennakkoluulottomasti rajattuja, huonosti tai ei lainkaan tarkentuneita, syntyi varsin omituisia vaikutelmia. Osa kohteista oli muuttunut abstraktioiksi, tutut kohteet kodissamme näyttivät vierailta ja surrealistisella tavalla oudoilta.

Tällaisessako ympäristössä minä todella elän?

374471.jpg


374472.jpg


374473.jpg


374476.jpg


374477.jpg


374479.jpg


374483.jpg