Tero Ykspetäjän  Kosmoskynään kirjoittama artikkeli on lämmitellyt uudelleen keskustelun reaalifantasiasta. Sotken nyt minäkin lusikkani soppaan.

Pasi Ilmari Jääskeläinen luonnosteli reaalifantastikkojen koulukuntaa aluksi näin:

"Tuntuu, että monia suomalaisia kirjoittajia voisi markkinoida uutena kirjallisena koulukuntana; pelaamme realismin mutta myös fantasian (tai spekulatiivisen fiktion) keinoilla. Monella meistä on juuret suomalaisessa scifi-fandomissa, mutta rakennamme kirjalliset majamme realismin ja spekulatiivisen välimaastoon.
[...]
2000-luvun suomalaiset reaalifantastikot operoivat vahvasti arkitodellisuuden pohjalta, mutta eivät pelkää hyödyntää maailmankirjallisuuden niitäkin keinoja, jotka ovat suomalaisille realisteille olleet vieraita; he ammentavat tuotantoonsa vaikutteita monelta suunnalta - mm. eteläamerikkalaisilta maagisilta realisteilta ja sellaisilta venäläisiltä kirjailijoilta kuin Mihail Bulgakov, science fictionista, fantasiasta, yhteiskunnallisesti valveutuneesta proosasta, psykologisista jännäreistä, jopa dekkareista."

Julistusta seuranneessa keskustelussa Jääskeläinen muistuttaa liikkeen lähtökohdista:

"Oikeastaan kyse ei alkujaan ollut niinkään reaalifantasian käsitteestä vaan reaalifantastikkojen koulukunnasta."

Koulukuntaan liittyvät nopeasti (tai ehkä he ovat kapakassa olleet sitä luomassa jo ennen Jääskeläisen kirjoituksia?) Anne Leinonen, J-P Koskinen  sekä J. Pekka Mäkelä.

Pian keskustelu – ja Jääskeläinen – suistuivat itse reaalifantasian määrittelyyn: "Reaalifantasia ottaa lähtökohdakseen kaikille tutun todellisuuden - se siis ei sijoita tapahtumia täysin outoon tulevaisuuteen tai toisille planeetoille, kuten scifi tekee. Se ei myöskään rakenna sekundäärisiä fantasiamaailmoita Tolkienin ja kumppaneiden tyyliin."

Näin reaalifantasian pääarkkitehti olettaa genrelokeroja ja viittaa niihin, mutta jatkaa miltei samaan hengenvetoon: "...kun genret ovat lokeroita, reaalifantasian käsite kieltäytyy hyväksymästä lokeroita ja ottaa käyttöön jatkumon ajatuksen."

Sanat ja määrittelyt ovat lokeroita. Niistä irtisanoutuessaan "reaalifantasia" lakkaa merkitsemästä mitään, se hukkaa viittauskohteensa tai, lievemmin tulkittuna Tero Ykspetäjää mukaillen, termi alkaa näyttää synonyymilta "kirjallisuuden" kanssa. Näin on myös käytännössä. Voimme nimittäin yrittää hahmottaa reaalifantasian merkityksen myös sitä kautta, mitä reaalifantastikot kirjoittavat. Varsin usein heidän teoksensa solahtavat täysin kivuttomasti vanhoihin lokeroihin: scifiä, fantasiaa, nuortenkirjallisuutta...  Se, mitä he kirjoittavat, saattaa lopulta olla mitä tahansa. "Reaalifantasia" ei siis sano myöskään lukijoilleen mitään merkityksellistä.

Markkinointiterminä reaalifantasia toimii tietenkin ihan hyvin. Ei mainoksen tarvitse tarkoittaa mitään – tärkeintä on, että saadaan huomiota.

Anne Leinonen ilmaisee jotain olennaista:  "Mutta kyse on oikeastaan ennen kaikkea siitä, mitä kirjoittaja tuntee kun hän kirjoittaa. Minusta reaalifantasia aukenee siis parhaiten kirjoittajan horisontista."

Leinonen palauttaa termin sinne, mistä se oli kotoisinkin: kirjoittajiin. Reealifantastikkous – toisin kuin reaalifantasia – merkitsee kuin merkitseekin jotain. Se on joidenkin scifistä pitävien ja scifiä kirjoittavien ihmisten genreihin sitoutumattomuuden ja lokeroinnin vastaisuuden ilmaus. Jääskeläinen ilmaisee tämän muun muassa seuraavasti (korostus minun):

"Minä itse en halua tulla luokitelluksi genrekirjailijaksi. Pelkään, että sanomalehdet - jos romaanini niissä huomioidaan - mainitsevat arvosteluissa sen ruman sanan, joka vieraannuttaa silmänräpäyksessä tuhannet potentiaaliset lukijat teoksestani: scifi. Minulla on scifi-tausta, vaikka kaikki tuotantoani tuntevat tietävät, etteivät tekstini ole scifiä eli tieteiskirjallisuutta."

(Kaikki Jääskeläisen tuotantoa tuntevat tietävät, että mies on kirjoittanut sekä scifiä että fantasiaa. On totta, että kaikki hänen tekstinsä eivät ole tieteiskirjallisuutta. Edellä hän kuitenkin antaa ymmärtää, ettei mikään hänen tekstinsä sitä olisi, Näyttää siltä, että hänelle myös "tieteiskirjallisuus" on lakannut jossain vaiheessa merkitsemästä yhtään mitään.)

Tarkalleen ottaen reaalifantasiapuhe siis siirtää huomion painopistettä kirjoista kirjailijaa kohti. Liike voidaan nähdä osana suurempaa suuntausta, jossa kirjailija itse asettuu esille teoksensa eteen tuotemerkiksi ja määrittelijäksi. Tekstiin itseensä ei luoteta niin paljon, että määrittely uskallettaisiin jättää lukijoille.

Edellä mainittu ei välttämättä ole paha asia, sillä, kuten totesin, saavat kirjat ja genrekysymyskin siinä sivussa lisää huomiota.