Kun vertailee kolmen suurimman puolueen poliittisia tavoitteita, saa eroja etsiä suurennuslasin kanssa. Jokainen toki ilmoittaa eroavansa muista siten, että kannattaa vastuullista vapautta, kun kaikki muut edustavat joko pelkkää vapautta tai pelkkää vastuuta. Yhteisten tavoitteiden listat ovat pitkät (kaikkea hyvää kaikille), enkä rupea niitä tässä edes referoimaan. Tutustukaa itse.

Demarit, Keskusta ja Kokoomus pitävät valtaa yhdessä ja vuorotellen ja ajavat pitkälti yhtenäistä politiikkaa. Kun joku niistä jää oppositioon, se ilmoittaa toki vastustavansa kaikkea, mitä sillä aikaa tehdään – mutta hallituksessa ollessaan tekee pääpiirteittäin samaa kuin muutkin.

Nämä kolme puoluetta muodostavat maamme oikeiston vahvan ytimen.

Oikeisto–vasemmisto -jako tulee jonkun Ranskan vallankumouksen perintönä: oikeisto edustaa konservatiivisuutta ja vanhaa valtaa, vasemmisto haastajia ja uudistusmielisiä. On pelkkää käsitesekoilua puhua demareista vasemmistopuolueena – ihan jo siksi, että demareilla on jo pitkään ollut niin paljon valtaa käsissään kuin on, mutta myös siksi, ettei se käytännössä juuri eroa porvaripuolueista.

Yhdelläkään näistä kolmesta ei tietenkään ole minkäänlaisia intressejä tehdä merkittäviä muutoksia vallanjakoon. Niin kauan kun ne ovat niin vahvoja kuin ovat, on turha kuvitella, että eduskuntavaaleissa luovuttaisiin suuria puolueita suosivasta d'Hondt'in laskentamenetelmästä.

Vallanjakoa jähmettävä laskentamenetelmä on lievästi sanottuna ongelmallinen demokratian toteutumisen kannalta. Se estää kansaa saamasta ääntään kuuluville siinä määrin, kuin aihetta olisi, tai edes siinä määrin, kuin kansa huutaa. Vahvan kolmipuolueoikeiston ulkopuolelta tulevat signaalit pysäytetään lain voimalla, tai ainakin niitä vaimennetaan ja jarrutetaan huomattavasti.

Ja sitten vain ihmetellään, kun äänestäminen ei kiinnosta.