Raha ja tuho -raapaisussani kirjoitin: riittävän köyhällä ihmisellä ei ole vapautta esimerkiksi eettiseen kuluttamiseen. Tänään kuulin saman väitteen muodossa: "Pitäisi olla miljonääri voidakseen elää ekologisesti", ja huomasin välittömästi väitteen heikkoudet.

Kun muotoilin taannoin väittämääni, leijaili mielessäni kaksi kuvaa:

1) Kaukoidän köyhä, joka polttaa kivihiiltä tehottomalla, saastuttavalla tavalla kotiliedessään.
2) Kotimaan niukkatuloinen, jolla ei ole varaa ostaa vaikkapa reilun kaupan tuotteita, vaan joka joutuu valitsemaan halvimman vaihtoehdon.

Jos eettisyys nähdään aina kytkettynä vapaaseen tahtoon, olin tietenkin oikeassa. Vaihtoehdottomuuden tilassa ei yksinkertaisesti voida puhua etiikasta: ilman vapautta ei voi olla vastuutakaan. (Ei ole paha teko minulta, jos joku heittää minut ikkunasta alas niin, että alleni jäävä herttainen mummo menettää henkensä.)

Sen sijaan, jos tarkastelemme tilannetta utilitarismin näkökulmasta, ratkeaa teon eettisyys sen seurausten perusteella. Kivihiiltä polttava köyhä tekee pienestä käryttämisestään huolimatta merkittävästi vähemmän tuhoa kuin yksikään luomukahvia ostava suomalaishippi. Kivihiili energialähteenä ei ehkä ole maailman ekologisin, mutta tuon köyhän elämä kokonaisuudessaan on. Yksinkertaisesti: mitä vähemmän ihminen kuluttaa, sitä vähemmän hän tuhoaa. Samoin se niukkatuloinen opiskelija, joka joutuu ostamaan halvinta (käytetty polkupyörä ja pummilla joukkoliikenteessä kulkeminen) ei yksinkertaisesti pysty tekemään hallaa maailmalle läheskään niin paljon kuin suurituloisempi ekonomistiserkkunsa (uusi ja ekologinen hybridimaasturi).

On totta, että joillain olisi enemmän mahdollisuuksia tehdä hyvää kuin toisilla. Tämä mahdollisuus jätetään kuitenkin säännönmukaisesti käyttämättä. En tunne montakaan suurituloista ihmistä, jonka tuhovaikutukset jäisivät keskimääräiselle opiskelijatasolle. Jonkun kaakaonpoimijan tasosta puhumattakaan. Ne reilun kaupan tuotteet jäävät elämässämme varsin kosmeettisiksi valinnoiksi.


Lopuksi lainaus Nykysuomen sanakirjasta.

kulut⎮taa kaus.v. -tavasti adv. < kulua. 1. saattaa jatkuvalla hankauksella t. käytöllä vähitellen heikommaksi, huonommaksi, pienemmäksi tms.; joskus: kalvaa, syödä.