Hyvä lastenkirja ei ole hyvä ainoastaan lapsen mielestä, vaan sen on syytä tarjota jotain myös sille aikuiselle, joka kirjaa lapselleen lukee - joskus jopa useita kymmeniä kertoja. Eräs suosikkikirjailijoistamme on Janosch, jonka paria kirjaa olemme jaksaneet kyllästymättä lukea jo kahden vuoden ajan.

Erityistä ja vaariksiotettavaa Janoschilla on sisältöjen rohkeus.

Hänen tarinansa ja kuvansa ovat lämminhenkisiä ja tyyli persoonallinen. Lämminhenkisyys ei kuitenkaan tarkoita söpöilyä tai kitschiä, vaan myös elämän karkeat puolet ovat kirjoissa läsnä. Keskustelukumppanina piipahtava ankka saattaa heti seuraavalla aukeamalla esiintyä ketun ateriana. Janoschin teoksissa näyttäytyvät niin väkivalta ja kuolema kuin myös potta-asiat ja seksuaalisuus - ruumiillisen elämän koko kirjo. Kaikki esitetään kuitenkin välittömällä, leppoisalla tavalla, joka tuskin saa pientä kuulijaa ja katselijaa ahdistumaan. Aikuislukija sen sijaan saattaa joskus hämmentyä.



Hiiri punasukissaan (Die Maus hat rote Strümpfe an, 1978)
Suomentaneet Kaija Löytty ja Riitta Mäyrälä. WSOY, 1987

Hiiri punasukissaan on jokseenkin avantgardistinen kirjoituskokoelma jo pelkästään toimitustapansa puolesta. Se sisältää yksittäisiä loruja, lorusikermiä ja eri pituisia tarinoita. Ja jotain muuta. Osa teksteistä on tekstattu koneella, osa käsin, osa kaunokirjoituksella. Ihastuttavaa linjattomuutta joka suhteessa!

Lorujen suomennokset ovat yhtä huvittavia kuin sisällötkin. Jotakin perinteistä sekoittuu naivistiseen yllättävyyteen ja sumeilemattoman vapaaseen ilmaisuun. Veikkaan, että tällainen ei enää nykyisinä korrektiuden, hajuttomuuden ja mauttomuuden aikoina menisi läpi:

222351.jpg
"Pikku karhu mielellään juo kaljapaukun, jos jotain jää, saat sinäkin naukun."




Suuri Panamakirja (Ach, so schön ist Panama, 2003)
Suomentanut Riitta Mäyrälä. WSOY, 2004.

Suuri Panamakirja on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteislaitos kuudesta ihanasta pikku karhu ja pikku tiikeri -kirjasta. Tarinoita paljon kestävästä pörröisestä ystävyydestä. Aikuiselle kertomuksista avautuu epätasaisen vastuunjaon kiusallinen pohjavire: pikku karhu kantaa vastuun ja tekee mitä on tehtävä, kun taas pikku tiikeri jättäytyy tunteidensa riepoteltavaksi. Sienten kerääminen ei luonnistu, jos masentaa tai on ihastunut.

Panamakirjan kertomuksista ehkä kouraisevin on Hyvää päivää, pikku possu. Siinä pikku tiikeri ihastuu possuun, eikä eräänä päivänä enää palaa kotiin. Janosch tavoittaa neljän seinän sisään ja toisiinsa sulkeutuvien rakastavaisten tunnelmat kipeällä - mutta jälleen täysin lapsille sopivalla - tavalla. Huh. Toden ja eletyn oloinen kolmiodraama.

222354.jpg
Tiikeri vieraissa.



Äiti, mistä lapset tulevat? (Mutter sag, wer macht die Kinder?, 1992)
Suomentanut Marja Kyrö. Otava, 1993)

Aiempien kokemusteni jälkeen olin innoissani, kun löysin tuttujen Sveitsin-suomalaisten kirjahyllystä Janoschia, jota en ollut aiemmin lukenut. Lainaksi vain, kotiin, ääneen lukua pienelle lapselle.

Hiirten maailmaan sijoittuva kirja kertoo ihastumisesta lisääntymisen ihmeistä melko suorasukaisesti: "... ja isä ja äiti nukkuivat ison huoneen isossa sängyssä yhdessä ja touhusivat siellä lapsentekoa aina kun kovasti teki mieli. Ja heidän teki kovasti mieli."

Pikku hiirikoululaisille asioita opetetaan etäännyttäen: puhutaan kukista ja mehiläisistä ja siitä, miten tipu ilmestyy kananmunan sisään. Hiirille kerrotaan myös toisen nisäkäslajin - ihmisen - lisääntymisestä.

Olin kuvitellut, että asiat ovat asioita, ja että kyllä kaikesta pystyy ihan helposti puhumaan, mutta kun ihmisestä kertovat hämmentävähköt sivut kääntyivät esille ennalta varoittamatta, oli kahvi läikkyä rinnuksilleni. Mitämitä, julkaiseeko WSOY tällaistakin? Ei sentään. Toinen kustantamo. Hatunnosto Janoschille. Ehkä tämä kirja sopii kuitenkin paremmin lasten itsensä luettavaksi, sitten kun osaavat. Aikuiselle aihe on vähän liian vaikea.

222357.jpg
Hiiret etäännyttävät.