Kuten Terhi hiljattain kommentoi, on kirjan taustatyön tekeminen hyvin mielenkiintoista ja antoisaa. Itse asiassa, jos minulta kysytään, on taustojen tutkiminen ehkä se kaikkein palkitsevin työvaihe. Sen kanssa kykenee kilpailemaan ainoastaan ensimmäisen version näpyttely.

Jopa niin pönttöpäinen teos kuin Madonluvut vaati taustatöiden tekemistä. Sitä kirjoittaessani tutustuin muun muassa Amazon-jokeen, Mount Everestin perusreittiin, afrikannorsuihin, Suomenlinnan geologiaan, Helsingin karttaan, Borneoon, ranskan kieleen, kalmareihin ja valaisiin... Myös täytetyn porsaan resepti (ainekset: pieni porsas, 150g riisiryynejä, 200 g luumuja, 50 g sokeria, sipuli, 3 munaa, 2 rkl voita) perustui lähdekirjallisuuteen. Absurdissa tekstissä on periaatteessa kaikki sallittua, mutta.

187387.jpg

Tosiasioiden on pidettävä kutinsa.

Huomattavasti tärkeämmiksi taustatiedot muodostuvat, kun kirjoitetaan toisenlaista tekstiä.

Onnenpossun kirjoittaminen ei olisi ollut mahdollista ilman laajahkoa perustietoutta lehmien, lampaiden ja etenkin sikojen käyttäytymisestä ja ruokavaliosta. Suurin osa kaikesta tästä jäi tietenkin kirjan sivujen ulkopuolelle: se, mikä lukijalle tarjoillaan, on pelkkä jäävuoren huippu. Joskus jopa jäävuoren huipun huippu. Onnenpossu oli alun perin pelkkiä takaumajaksoja eläinaktivisteista kertovassa nuorisoromaanissa. Sitä kirjoittaessani seurasin aktiivisesti eläinoikeuskeskustelua, luin tapauskertomuksia akivistien tempauksista, osallistuin Oikeutta Eläimille -ryhmän kokouksiin, kuuntelin alan slangia, haastattelin laittomien iskujen tekijää.

Tällä hetkellä työn alla on romaani, jonka vuoksi olen osallistunut pienten kummallisten seurakuntien ja vaarallisena pidettyjen lahkojen kokouksiin. Olen seurannut kielilläpuhumista, minulta on kysytty henkilökohtaista uskonratkaisua kahdenkeskisessä Raamattu-tutkiskelussa, olen kohdannut love bombingin ja eettisen ryhdikkyyden houkuttelevuuden. Olen potenut huonoa omatuntoa ja hävennyt valheellisen peiteoperaationi vuoksi. Olen lukenut lahkoista sekä uskonnon ja väkivallan suhteesta nelinumeroisen määrän sivuja, niin akateemista kuin tilityksellistäkin tekstiä.

Loppusuoraansa lähestyvä Jäiset jumalat puolestaan teki minusta kirjanoppineen muun muassa tiibetinbuddhalaisten kulttuurien ja jakkien suhteen. Suomalainen rivilukija tuskin saa minua niihin liittyvistä virheistä kiinni.

Kiinnijäämisen pelko on toki aina olemassa. Kaikkea ei pääse omin aistein kokemaan. On luotettava siihen kuuluisaan toiseen käteen ja joskus, jos jonkin tiedon hankkiminen osoittautuu liian työlääksi, on annettava periksi, tehtävä valistuneita arvauksia.

Valistunut arvaus on kuitenkin vasta viimeinen keino, sillä laiskuudesta sakotetaan varmasti. Jos fiktion illuusio särkyy kirjailijan ilmeisen laiskuuden vuoksi, yksityiskohdan, jonka olisi helposti voinut tarkistaa, syntyy huono tunnelma: lukijaa on aliarvioitu, yritetty panna halvalla. Tästä syystä en ole esimerkiksi lukenut Kjell Westöä kuin yhden ainoan kirjan verran.

Kaikki taustatyön tekeminen on vaikuttanut minuun paljon ja vaikuttaa edelleen. Käsittelemäni aiheet ja minä emme ole erillisiä. Ystäväni ovat varmasti huomanneet ajanjaksoja, jolloin olen ollut miltei valmis polttamaan rehunjalostamoja, ja ajanjaksoja jolloin suustani on pulpunnut raamatullista retoriikkaa.

Joka tapauksessa olen oppinut paljon. Se on hyvin tyydyttävä tunne.