Suurin osa kirjallisuudestamme on kirjoitettu hyvin puhtaalla yleiskielellä, ns. kirjakielellä. Kukaan ei tätä kieltä äidinkielenään puhu eikä ole ennen Agricolaakaan puhunut. Kirjakieli on syntetisoitu ainesosista, joita puhutuissa kielissä on ja on ollut, mutta samaa kieltä niiden kanssa se ei ole.

Ei, väitin väärin, kyllä kirjakieltä puhutaan. Sitä puhuvat fiktiiviset henkilöt - se on kuvitteellisten ihmisten kuvitteellinen kieli, ja sellaisena siihen liittyy eräs varsin mielenkiintoinen ilmiö.

Kun joskus dinosaurusten aikakaudella osallistuin muutamia kertoja eloroolipeleihin, minua kiusasi, että noissa peleissä puhuttiin kirjakieltä. Kun pelaajat pukivat ylleen fiktiivisen hahmon ja eläytyivät fiktiiviseen maailmaan, alkoivat he samalla puhua kankean kuuloista fiktion kieltä. Ja kun pari vuotta sitten näin hieman tuoreempaa aineistoa roolipelaamisesta, sain todeta, että ilmiö on säilynyt ennallaan. Myös lapseni toimii näin: kun hän alkaa leikkiä prinsessaa tai enkeliä tai keksimäänsä Saara-nimistä tyttöä, vaihtuu hänen puhekielensä tiukan muodolliseksi kirjakieleksi.

Asia häiritsee minua omituisella tavalla. Tuntuu, kuin havainnosta pitäisi jalostaa jotain tähdellisempää - mutta mitä?