Kesä 1988. Olimme juuri ajokorttimme saaneita lukiolaispoikia Orimattilasta ja Lahdesta: Jarkko, Petri ja minä. Olimme monistaneet pienen, 8-sivuisen scifi-lehdykän ja huristimme 100-ampeerisessa Datsunissa Tampereelle osallistuaksemme scifi-fandomin perinteiseen kesäretkeen.

Siellä, Viikinsaaressa... ensimmäinen yhteys.

Aktiivinen scifi-harrastamisen kautemme alkoi. Ryhdyimme vierailemaan alan ihmisten ravintolatapaamisissa, perustimme Lahden scifi-seuran ja julkaisimme lehteä. Ydinjoukkoomme liittyi nopeasti myös MikaP.

Tuolta ajalta muistan aivan erityisellä lämmöllä ensimmäisiä käyntejämme Tampereen mafiassa. Aikuiset ihmiset kohtelivat meitä – teiniviiksinemme – tasaveroisina keskustelukumppaneina. Tunnelma oli leppoisa ja rento. Tampereen mafian henkinen sydän ja keskeinen tunnelman luoja tuntui olevan Aikakone-lehden päätoimittaja Leena Peltonen.

Hänen luokseen mentiin yöllä jatkoille. Nurkissa vilisti rottia, mutta tarjoilut olivat ensiluokkaisia. Leenan luona me tunsimme itsemme tervetulleiksi. Se on tärkeä tunne – erityisesti siinä iässä – ja niin Peltosesta tuli luultavasti tärkein niistä ihmisistä, jotka minut fandomiin vetivät. Hän myös julkaisi ensimmäisen novellini ja rohkaisi kirjoittamaan lisää. Rohkaiseva hän oli myös sinä viikonloppuna, jolloin hän ja Sinisalon Johanna vetivät Suomen Tieteiskirjoittajien mainion kirjoittajakurssin. Myös rohkaisu on tärkeää.

Myöhemmin aloin vähän pelätä hänen temperamenttiaan. Se välkähteli välillä terävänä pinnan alla, kuin puukko, mutta koskaan se ei tavoitellut valtimoitani. Muistan Leenan ennen kaikkea avoimesti ihmisiin suhtautuvana, räiskyvänä ja kannustavana. Räväkkänä haltiatarkummina. Tärkeänä henkilönä.