Nyt, kun taas puhutaan äijä- ja muijakirjallisuudesta, päätin egosentrikkona sivuuttaa aiheen, mennä itseeni ja tutkia omia lukutottumuksiani. Lukupäiväkirja auki ja laskemaan. 200:sta viimeksi lukemastani kirjasta noin 49 – vajaa neljännes! – on naisen kirjoittamia tai toimittamia. Lukupäiväkirjasta puuttuvat lähes kokonaan merkinnät lasten- ja nuortenkirjoista. Tyylikästä selitystä rajaukselle ei ole, mutta pelkään sen ainakin osittain johtuvan lasten- ja nuortenkirjallisuuden alhaisesta arvostuksesta ja siitä, että lukupäiväkirjaa pitäessäni olen salaa pyrkinyt profiloitumaan arvostettavan kirjallisuuden lukijaksi. Häpeällistä. Joka tapauksessa jo tuo rajaus vinouttaa melkoisesti myös tulokseksi saamaani sukupuolijakaumaa.

Välikysymys jatkopohdintojen avaukseksi: Onko lasten- ja nuortenkirjallisuuden alhaisen arvostuksen ja naisvaltaisuuden (ks. Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelin nimiluettelo) välillä syy- ja seuraussuhteita (vrt. naisvaltaisten alojen heikko palkkaus)?

Mutta joka tapauksessa: miten lukemisissani selittyy naisten kirjoittaman aikuiskirjallisuuden vähyys? Tietoista tai tarkoituksellista se ei missään tapauksessa ole, noloa kylläkin.

Hypoteeseja tulee mieleen medioiden sukupuolittuneista kirjallisuuskirjoittelutavoista omiin tiedostamattomiin hyljintämekanismeihini. Millä näitä tutkisi? Ei tule mieleen, paitsi tietenkin sellaisia menetelmiä, jotka vaatisivat suhteettoman paljon aikaa, jota minulla muutenkin on suhteettoman vähän käytössäni.

Ratkaisumenetelmä oman käyttäytymisen muuttamiseksi on kuitenkin tarjolla: sukupuolikiintiöt lukemisiin! 1:2 -vinoutuma olkoon jatkossa suurin, jonka voin hyväksyä – niin lasten- kuin aikuistenkin kirjallisuudessa.